Pohdintaa keskusteluista

Minna Laakso kertoo artikkelissaan Diskurssi - keskusteluja ja tekstejä, kuinka keskustelussa puhujien vuorottelusta syntyy keskusteluun vuorovaikutusjaksoja eli sekvenssejä. Mietin kuinka tiiviissä kaveriporukassa nämä sekvenssit usein sekottuvat toisiinsa ja ovat päällekäisiä, sillä puhutaan päällekäin ja puheenvuoron saa vain aloittamalla toisen puheen päälle, hiljaisuutta ei kannata odottaa. Ainakin Itä-Suomessa olen huomannut paljon tällaista. Samaa tapahtuu usein poliitikkojan haastatteluissa ja paneelikeskusteluissa. 

Artikkelissa kerrotaan myös keskustelujen korjauskäytänteistä. Laakso toteaa, että on harvinaisempaa, että kuulija korjaa puhujan virheen suoraan vaan yleensä esimerkiksi pyydetään tarkentamaan, selittämään uudestaan tai annetaan asian olla eikä kommentoida.  Kerron yhden hyvän esimerkin. Olin eräänä iltana ystäväni luona illanistujaisissa ja siellä oli paljon toisilleen tuntemattomia vieraita. Yhden henkilön puhuessa hän sanoi selkeästi väärän sanan, kuin mitä oli tarkoittanut ja varmasti täysin vahingossa. Puhuja ei itse huomannut virhettä, mutta kuulijat varmasti huomasivat puheessa ajatusvirheen. Kukaan ei kuitenkaan kommentoinut mitään vaan puhujan annettiin jatkaa juttuaan, koska kaikki kuitenkin tiesivät mitä hänen oli tarkoitus sanoa. Jos ihmiset olisivat tunteneet toisensa, virhe olisi varmasti korjattu, mutta koska useat olivat vieraita toisilleen annettiin asian olla. 

Kuuntelin myös Ali ja Polinan radio-ohjelman aiheesta "tarvitseeko jokainen mamu tulkin". Ohjelmassa puheenvuoroja jaettiin melko sujuvasti, keskustelu eteni yleensä kysymysten kautta, joita juontajat esittivät vierailleen. Vaikka ohjelmassa oli monta ei-äidinkielisesti suomea puhuvaa ei se mielestäni juuri vaikuttanut keskustelun kulkuun. Paljon tiestysti käytettiin vääriä sanamuotoja ja lauseet eivät aina olleet täysin suomenkielen mukaisia, mutta asiasisällön pystyi aina ymmärtämään eivätkä tällaiset pienet virheet häirinneet kuuntelemista. Tulkkina olisin tilanteessa toiminut mahdollisimman samaan tapaan kuin muut vieraat, jos yksi vieras olisi ollut viittomakielinen. Mikäli viittomakielinen vieras haluaa puheenvuoron, on tulkin tärkeä hakea ns. "äänitilaa" eli esimerkiksi aloittaa jollain täytesanoilla vaikka ei vielä tietäisi millainen asia on tulossa eli "joo niin..." tai "no..." tai "mmm.. joo.." tms. Ja koska ohjelmassa välillä haettiin omaa puheenvuoroa myös puhumalla hiukan toisen päälle, voisin tulkkina käyttää tarvittaessa myös sellaista keinoa, mikäli asiakkaani haluaa päästä välttämättä sanomaan jotain.